Yöllisiä mietteitä vailla päämäärää

Mo!

Tässä mandatoorisessa esikirjoituksessa tulisi jälleen voivotella sitä, kuinka kauan edellisestä päivityksestä on. Enpä päivittele. Olen vain tyytyväinen että sinä siinä, just sinä, olet jälleen (tai ensi kertaa) päätynyt tälle sivulle.

Aloitetaanpa tänään vaikka siitä, että en keksi yhtään mitään sanottavaa. Nyt ajattelet, että onpa paska blogi. Onneksi olet väärässä. Blogia kirjoittaessahan sitä valmista sanottavaa ei välttämättä tule ollakaan. Bloggauksessahan on kyse ajatuksen vapaasta virtauksesta, tilaisuudesta välittömään reaktioon kommenttisivulla ja pohjimmiltaan henkilökulttien luomisesta rajoittamattomien verkkoyhteyksien kutistamassa mukamaailmassa.

Ja se on hienoa. Listataanpa siis satunnaisia pointteja viime päivistä.

1. Tänä aamuna lähdin liikenteeseen huomatakseni että autoni oli hinattu. Kyllä harmitti. Onneksi ei sentään korttelia kauemmas. Laskuttavat siitä kuitenkin enemmän kuin rokkari tienaa kuussa.

2. Aki oli päättänyt haastaa itsensä, ja kaupasta mukaan oli tarttuneet ihan oikeat RayBan -aurinkolasit. Haaste syntyy siitä, että keskimäärin Aki hukkaa neljät aurinkolasit kesässä. Talvella hukkuu oikean käden nahkahanskoja. Em. tuotteisiin ei oo siis ollut tapana sijoittaa suuria summia.

3. Sos.mediassa nimeltä Facebook leviää tehokkaasti arkikuva-haaste, tai arki-haaste kuten moni on sitä kutsunut. Jännityksellä olen odottanut koska minut haastetaan. Kenties saan odottaakin, sillä tapanani on ollut haistattaa pitkät kaikilla haasteilla mitä eteeni Facebookissa on viskattu. Naureskelin tänään nokkeluudelleni, kun silmään osui juustohyllyllä Valion Arki-Raaste. Hauskaa, mutta enpä ollut ainoa joka moisen oli keksinyt.

4. Televisiosta tulee ohjelmaa amerikkalaisista poliiseista. Jokainen ihminen tuossa ohjelmassa on jollain tapaa vinossa. Niin poliisit kuin rosmot. En tiedä kumpaa ihmettelen enemmän; tuota vallatonta vinoutuneisuutta vai sitä että vapaaehtoisesti altistan itseni tuolle tirkistelyviihteelle.

5. Viisi päivää tiukkoja treenejä takana! Bändi saundaa taas niin hyvältä, että hirvittää! Oottakaapas vaan.


No niin, kappas, listaamalla asioita huomasin, että onhan sitä kerrottavaa sittenkin.

Grandevillen intervalliharjoituksia pidettiin viisi päivää perätysten. Taiteellinen hu(o)rmos nousi sellaiselle tasolle, että edes pitkän viikonlopun seireenien karjuessa miehiään Helsingin juhlahumuisille kaduille, ei yö meitä onnistunut todenteolla nielaisemaan. Nyt tehtiin musiikkia. Alussa oli vain pimeys, vieraita instrumentteja ja kappaleita joista puuttui puolet. Isällinen epätoivo loisti jokaisen silmissä vielä parin päivän pyristelyn jälkeen, kuin katsellessa rakasta poikastaan juoksemassa ovaalirataa väärään suuntaan. Tätä pentua piti kuitenkin alistaa. Sitä lyötiin rumpukapulalla, täysiä tietenkin. Toistoja, toistoja. Sattuuko jo? No lisää toistoja sitten. Saat lonkeron kun teet ekan syöttöpisteen. Kuudentena päivänä taiteilijat lepäsivät ja ihailivat työnsä tulosta. Kyllä lähtee. Että säröskebojen, country-stemmojen ja EDM:n avioliitto saattaakin synnyttää kauniita lapsia. Kauniista lapsista puheenollen, Pepsi Next -virvoitusjuoman mainos on mahtava. Jos joskus jatkan sukua, jälkeläiselläni on kovat paineet, sillä tuon mainoksen keulahahmo asettaa cooliusrajan. Sen alle ei mun siemen jää.

Kylläpä kynä kimpoilee tänään.

Keikkatauolta paluuseen on enää reilu viikko aikaa. Savonlinna saa tuntea huulillaan ensimmäisen pintahiivaisen puraisun uudesta Grandevillesta. Pelko ei ole perseessä. Se ei ole vielä ehtinyt sinne asti. Puhun tietysti vain omasta puolestani, mutta vakaana aikomuksena on purkaa se luontevinta mahdollista reittiä jo viikko ennen suurta iltaa. Vaatii se sitten meditointia tai tiukan toksiinin. Nythän ei ole syytä pelkoon, sillä nyt on hyvää musaa, paras bändi sitä soittamassa mitä kuvitella saattaa ja keikkapaikkana tuttu ja turvallinen Happytime Bar. Tuosta kotoisampaa olisi enää soittaa lapsuudenkodin olohuoneessa. Mummolle ja ukille. Erotuksena tietenkin se, että mummoilta ja ukeilta odottaa saavansa pyyteettömän hyväksynnän. Nyt se ei todellisuudessa kiinnosta millään tasolla. On yksinkertaisesti käsittämättömän hienoa päästä vihdoin laukaisemaan tämä pommi julkisesti. Ehkäpä kyse on siis jännityksestä, ja sehän on ihan positiivista. Olisin kai peruuttamattomasti kontrollin tarpeessa, jos en jännittäis laisinkaan tilaisuutta jossa lasketaan ilmoille ultimaattisen partygängbängäyksen prototyyppi.

Totta kai odotan (kuten muukin bändi) että koko Savonlinna on paikalla, kun se tapahtuu. Sehän on sanomattakin selvää. Älkää aliarvioiko itseänne. Kuulutte niihin bileisiin.

Tässä tekstillisessä noro-viruksessa on sellainen draivi, että nyt olisi täydellinen sauma alkaa pureutumaan erilaisiin epäkohtiin (useidenkin asioiden) vallitsevassa todellisuudessa. Onneksi pikkutuntien sumentamakin pääni käsittää vielä, ettei bändin blogi kenties ole se oikea paikka rutistaa ulos tuskaansa asumisen hinnasta, tv-viihteen tasosta, homopostimerkkikohusta tai kollektiivisesta YouTube- ja some-apatiasta (jonka uhri-evankelista olen itsekin). Jos jäätte mielipidepurkauksia kaipaamaan, kommentoikaa ihmeessä. Tarvittaessa avaan erillisen synnytysblogin. Tai sitten en.

Lukija. Anna minun kiittää kärsivällisyydestäsi. Jos olisit kasvokkain jaksanut kuunnella tällaisen päämäärättömän jaarituspuuskan, ansaitsisit kupillisen tummaa kenialaista ja valtavan suudelman keskelle kirkasta otsaasi. Olet sissi. Ansaitset parempaa. Ansaitset hyvät unet. Tai pienen hymyn huomatessasi kuluttaneesi palkallista työaikaa tämän lukemiseen.

Huomaan, että vuodattaessani tätä tajunnan (ikävä kyllä) liki sensuroimatonta eritettä, on virallinen popmuusikoiden nukkumaanmenoaika hujahtanut ohi.

Kiitos,
iloa ja valoa

Jouni Aslak

Eka sinkku miksauksesta!

MOI!

Se päivä on koittanut, kun ensimmäinen sinkku Grandevillen tulevalta levyltä saatiin kouriin. Miksauksesta vastaa Hollywood Housen Matias Kiiveri ja magia on tapahtunut Finnvox-studioilla totuttuun tapaan. Timangia!

Aurinko nousee joka aamu aiemmin ja laskee joka ilta himpun verran myöhemmin. Entisestään vaikea nukkumaanmeneminen on kahta työläämpää, kun luonto potkii ponnistelijaa polveen. Yöt kuluvat vääntämällä nappuloita ja rustaamalla komppeja. Päivät muissa, vähemmän merkittävissä askareissa. Uudet nettisivutkin valmistuu hyvää vauhtia ja kohta niitä päästään julkistamaan myös. Veljet ja siskot, tehdään tästä hyvä kesä!

Uudet merchituotteet on tarkoitus pudottaa maailmalle tässä kevään aikana ja niitä kehitellään. Onko toiveita? Nyt saa vapaasti ja vailla tuomintaa avautua kulkisiko mielummin Grandeville-stetson otsalla vai kantaisiko salikamansa G-kangaskassissa. Feedbäkkiä tänne vaan!

Tässä pientä studiokuvakavalkadia tiistaipäivän kevennykseks!

Synapäivän miljöö

Ilkka käväs puhaltamassa 

Ylimääräistä aikaa ja teippiä -> Van Halen

Redan redan

Konesaundia on tulossa, mutta kitaroita unohtamatta.. ;)

Approved

Handclaps = 2009 - Assclaps = 2014

Lelupäivä

Moi!

Seuraa hehkutusteksti. Gvillen päiväkodissa oli tänään lelupäivä, ja pientä uutta tarttui taskuun! Nappasin kotimatkalla toveriltani Jyskyltä salamyhkäiseen valkeaan muovikassiin pakattuna muhkean pahvilaatikollisen saundia. Hetki sitten koneelle asentui megapaketti Native Instrumentsin työkaluja täysveriseen produzah-toimintaan. Näillä leluilla demot muuttuvat kuin salamaniskusta oikeaksi musiikiksi, kohti tulevaa levyä. Hymyssä oli pitelemistä jo kotimatkalla.

Kuinka ollakaan, materialistinen hedonismi sai santsikupillisen, kun pitään amerikoista odotelu setti hienoja kierrätysmateriaaleista duunattuja rannekoruja saapui, Grandevilleväreissä luonnollisesti. Kaiken takana on brändi nimeltä doublehighfive. Tsekatkaa ulos! Grandeville ylpeänä liputtaa ranteissaan näitä kierrätetyistä rantasandaaleista, muovikasseista sun muista matskuista Malilla käsintehtyjä tekeleitä. Näissä on jotenkin erityishyvä boogie.

Äkkisältään voisi vaikuttaa maksetulta mainokselta, mutta kyllä tällä kertaa raha liikahti meiltä pois päin. Ja ihan oikeisiin paikkoihin. ;)

Peas and love! Hyvää yötä!

- J

Yy, kaa, koo, vaihto!

Tässä on Rasmus.

Rasmus ei kaipaa etuliitteitä nimeensä, mutta tälle bändille Rasmus on The Rasmus.

Kävipä eräänä päivänä tosiaan niin, että Alfonso ilmoitti jättävänsä orkesterin. Ero tapahtui molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja pesänjako sujui kivuttomasti. Kyyneleet vierähtelivät Allun punaisen paholaisen kaartaessa takaisin kohti Savonlinnaa, mutta onneksi pelastaja oli lähempänä kuin arvasimmekaan.

Grandevillen taipaleella on ollut mukana arvokkaita ystäviä, myötä- ja vastamäessä. Yksi heistä on Rasmus Harinen. Basisti, laulaja, mies, ihminen. Maailman luontevin seuraaja Alangolle bändin riveissä. Heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen Rasmus on tuonut bändiin uutta sparklea. Kaverin repertuaariin kuuluu basson lisäksi uutena lisäyksenä synabassoilu, ja taustalaulu ei ole kynnyskysymys sekään. Kaljaakin osaa juoda niinkuin rokkarin kuuluu.

Tarkimmat tsekkailijat ovat Rasmuksen jo nähneetkin muutamalla akustisella keikalla, elävänä Euroopassa. Päästäispä pian laakongille uuden sähkösetin kanssa, koska tältä mieheltä lähtee!

Allu ; kiitos kahdestatoista yhteisestä musavuodesta. Ja siitä, että ystävyys jatkuu niinkuin ennenkin. Oot arvotavaraa.

Kiitospäivä

Moi, toverit

Pari aamua sitten huomasin suihkussa seisoskellessa kokevani mittaamatonta kiitollisuutta. Se alkoi harmittomana hymynkareena ja hymähtelynä ajatellessani muutaman viime päivän seikkailuja, siirtyi katkeransuloiseksi ikäväksi ystäviä ja sukulaisia kohtaan ja huipentui lopulta maailmaasyleilevään toteamukseen; minulla on oikeasti syytä olla kiitollinen. Siksipä, kaiken yleismaailmallisen negatiivisuuden ja mitättömyyksistä marmattamisen vastakkaiseen vaakakuppiin nyt yksi kiitospäivitys:

Ystävät ja kaverit ovat tärkeitä. Niitä tärkeimpiä. Jokainen tarvitsee jonkun, joka sanoo juuri ne sanat mitä  olet hakenut osaamatta toivoakaan pukevasi niitä niin osuvaan muotoon. Elämä on sanalla sanoen viskonut partaterillä muutamaan otteeseen, mutta kerta toisensa jälkeen joku on tullut desinfioimaan vekkejä. Saan kiittää onneani, että minulla on ystäviä joiden kanssa olen saanut kasvaa tällaiseksi. Voinut istua kolme tuntia veneessä saamatta kalaakaan, mennä Linnanmäellä niin hurjiin laitteisiin että päivä menee pilalle, istuskella Suomenlinnan kallioilla kun aurinko on jo mennyt, nauraa käytöksen kultaiselle kirjalle, istua koko yö parvekkeella, mennä kainalosauvoilla tai hevosella baariin, soutaa aamuyöllä kiellettyyn saareen kitaralla meloen ja syödä nuudelit väkisin 100% PAIN -kastikkeen puolen desin lorauksesta huolimatta. Sekä istua hiljaa maailman luonnollisimman viisitoistaminuuttisen. Kiitos, ystävät. Merkitsette enemmän kuin arvaattekaan. Toivottavasti muistan osoittaa sen tarpeeks usein.

Musiikki. Siitä oon kiitollinen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten kyllä siitä kai itseäänkin saa kiittää, mutta on se vaan niin, että laulun lahjasta täytyy kiittää. Ei siis, että tässä omistaisin jotenkin poikkeuksellisen lahjan, mutta siitä haluan kiittää jotain tässä alkuräjähdyksessä, että juuri minua sattui aina tuo laulaminen kiinnostamaan enemmän kuin mikään muu. Ja niin se tekee edelleen.

Viime yönä autoillessani kohti viimeisen oopperan nukuttamaa Savonlinnaa kuulin Yle Puheelta Joel Rinteen haastattelun. Tuossa 60-vuotista taiteilijauraansa juhlistava Rinne vastasi kysymykseen yleisön merkityksestä; hymähdin yht'aikaa Rinteen kanssa sillä selväähän sen pitäisi olla.

"Yleisö on kaikki".

Musiikin pitää syntyä sydämen ehdoilla, mutta loppusijoituspaikaksi olen aina nähnyt muiden korvat. Ihmisten lanteet ja kädet, niskan ja jalat. Elävä musiikki on vuorovaikutusta. Jokainen hymy, aplodi, vislaus ja huuto antaa voimaa ja sähköä vääntää vielä yksi vaihde silmään esiintyessä. Niistä pitää kiittää.

Kiitollinen olen sanoinkuvaamattoman paljon bändikavereilleni. Aki, Samuli, Matti, Allu ja Jaakko. Kiitos, Eemeli, kun perustit tätä bändiä minun kanssa. Kiitos jätkät, että jaksatte minun touhotusta, biisien viskomista, kontrollifriikkeyttä, menstruaatiota, laiskottelua, jahkailua.

Toisinaan sitä unohtaa kuinka etuoikeutettu on, kun on saanut kasvaa aikuiseksi. Vanhempia käy kiittäminen (toisinaan kai myös moittiminen) siitä millaiseksi sitä on kasvanut. Kiitos, ootte ollu aika kovia tyyppejä. Näin tuulisina maailmanaikoina on häkellyttävän hienoa, että olette yhdessä ihan varmaan loppuun asti. Voisihan hyvin olla, että en olisi saanut tuntea jompaa kumpaa, tai kumpaakaan. Onneksi olen.

Ja kiitos kaikesta rakkaudesta. Ja kiitos kun sain kiittää. Kiitos universumi.

- Jouni

Kiitos, Olavit!

Pyhän Olavin päivän keikka Savonlinnassa maanantaina oli ihan ehdottomasti vuoden paras keikka tähän saakka! Savonlinnan kauppatori oli ääriään myöten täynnä ja liikutteli jäseniään bassorummun tahtiin. Että sitä oli kaunista katsella lavalta.

Päivään kuului roudailua, hommailua ja hirmuinen odottelu viime hetkillä. Uudet keikkasukkikset saivat kasteensa ja paletti pyörähti käyntiin bränikällä intronauhalla. Keikasta tuli eetteriin välittömästi bootlegeja, joista kuumin ehkä tämä keikan alku. Ihan kommelluksitta ei suoriuduttu, sillä minulta hajosi kitara kesken keikan. Onneksi varakitara oli kätevästi käden ulottuvilla (kiitos stagehanduilusta, Niko), ja matka saatettiin päätökseen. Onnellisesti. Tosi onnellisesti.

Urho Approves

Matti strokes

 












Nyt ajellaan Akin kanssa kaksin lyhyen mökkirentoilun jälkimainingeissa kohti Helsinkiä. Sulkavalla synnytettiin pieni kiitoskortti teille:

Seuraava keikka onkin jo ylihuomenna, perjantaina Semifinalissa Provence -yhtyeen kanssa. Näiltä näkymin hypätään lauteille 21.00. Olkaa silloin siellä, sillä Semifinal tunnetusti pitää kiinni alkamisajoistaan mullistavan keskieurooppalaiseen tyyliin. Jos vastaavilla höyryillä mennään kuin Savonlinnassa, on Semifinalista tulossa melkoinen pätsi! Nähdään siellä!

- Jouni Ass-luck

Koira puikoissa

Heja, tyypit! Grandeville on tien päällä matkalla räjäyttämään Savonlinnan. Aikaisin aamulla suunnattiin baanalle, ja just vaihdettiin kuljettajaa Kuortissa.

Soittoboogie on mieletön, sillä ohjelmistossa on ensiesitettävää musaa, lavalla ennennäkemättömiä instrumentteja ja yksi aivan muualta tuttu mies! Bassossa Olavinpäivillä on Urho, joka paremmin päräyttävistä kennel-bileistä tunnetaan, Roope Salminen & Koirat -yhtyeen basistina!

Parin viime päivän kokemukset on olleet mielenkiintoisia. Urhon kanssa on päästy soittelemaan settiä läpi, ja hauva otti homman käpälään ennätysajassa. Kaatokeskuksella on hengailtu muutenkin pitkästa aikaa huomattavia määriä. Olen myös löytänyt uuden rakkauden treeniksen käytävältä: naapuri-Samin longboard on vienyt sydämen täysin. Onneksi treeniksen parkkipaikka on iso ja hiljainen. Toistaiseksi pahoilta pannuilta on vältytty, mutta pitänee haalia jostain oma lauta, kypärä ja suojukset. Varoittavana esimerkkinä miksaustiskin taakse tänäänkin kainalosauvan avustuksella kapuaa mies, jonka jalan longboard-onnettomuus pisti pirstaleiksi. Living on the edge, eh?

Aki ja minä käytiin lauantaina nauttimassa korkeakulttuuria Face of Godin keikalla. Täytenä yllätyksenä parin biisin jälkeen Lende spiikkasi minut lavalle vierailemaan, eikä siinä nyt voinut jäädä aromatisoitumaan. Lavalle oli kavuttava. Jätkät aloitti jamin, ja mikki oli minun. Sekunnin harkinta-ajalla pudotin muutamat verset Kanyeta ja Jay-Z:ta, joka omaksikin yllätykseksi kulki tuohonkin ylitempoon aivan sikana. Aki toi minulle biisonin lavalle ja sitten riehuttiin. Sikakova meininki. Face of God jatkoi keikkaansa kokonaismittaan tunti ja viisitoista minuuttia, ja piti kyllä hyvin otteessaan jamittelun määrästä huolimatta. Mainio bändi, hienoja miehiä.

Olavinpäivät on Savonlinnan kohokohtakuukauden kohokohtailta, ainakin näin Savonlinnassa lapsuutensa viettäneen silmin. Se on kaupungin oma juhla, jossa turisti saa katsella, miten paikallinen juhlii omaa kaupunkiaan. Savonlinnan syntymäpäivä (ainakin epävirallinen) ja kaupunkilaisten yhteinen paardi. Lukuisat kerrat kävin pentuna katsomassa isoja bändejä torilla, ja fiilistelin kuinka hienoa olisi vetää kotikylillä samalla paikkaa. Nyt ollaan menossa jo pitkin Pertunmaata kohti tuota tilaisuutta. Odotan iltaa ihan sikana.

Tässä on taas tapahtunut niin paljon, että ei ole yhtään varmaa mistä on jo kertonut ja mistä voi kertoa. Ens kerralla kerrotaan taas jotain. Mikkeli lähestyy, radiossa soi "Hei Scully", inhorealismi valuu simana pitkin paitaa. Nähdään illalla puhtaissa paidoissa Kauppatorilla!

- Jouni Aslak