Moi! Seuraa hehkutusteksti. Gvillen päiväkodissa oli tänään lelupäivä, ja pientä uutta tarttui taskuun! Nappasin kotimatkalla toveriltani Jyskyltä salamyhkäiseen valkeaan muovikassiin pakattuna muhkean pahvilaatikollisen saundia. Hetki sitten koneelle asentui megapaketti Native Instrumentsin työkaluja täysveriseen produzah-toimintaan. Näillä leluilla demot muuttuvat kuin salamaniskusta oikeaksi musiikiksi, kohti tulevaa levyä. Hymyssä oli pitelemistä jo kotimatkalla. Kuinka ollakaan, materialistinen hedonismi sai santsikupillisen, kun pitään amerikoista odotelu setti hienoja kierrätysmateriaaleista duunattuja rannekoruja saapui, Grandevilleväreissä luonnollisesti. Kaiken takana on brändi nimeltä doublehighfive. Tsekatkaa ulos! Grandeville ylpeänä liputtaa ranteissaan näitä kierrätetyistä rantasandaaleista, muovikasseista sun muista matskuista Malilla käsintehtyjä tekeleitä. Näissä on jotenkin erityishyvä boogie. Äkkisältään voisi vaikuttaa maksetulta mainokselta, mutta kyllä tällä kertaa raha liikahti meiltä pois päin. Ja ihan oikeisiin paikkoihin. ;)
Rasmus ei kaipaa etuliitteitä nimeensä, mutta tälle bändille Rasmus on The Rasmus.
Kävipä eräänä päivänä tosiaan niin, että Alfonso ilmoitti jättävänsä orkesterin. Ero tapahtui molemminpuolisessa yhteisymmärryksessä ja pesänjako sujui kivuttomasti. Kyyneleet vierähtelivät Allun punaisen paholaisen kaartaessa takaisin kohti Savonlinnaa, mutta onneksi pelastaja oli lähempänä kuin arvasimmekaan.
Grandevillen taipaleella on ollut mukana arvokkaita ystäviä, myötä- ja vastamäessä. Yksi heistä on Rasmus Harinen. Basisti, laulaja, mies, ihminen. Maailman luontevin seuraaja Alangolle bändin riveissä. Heti ensimmäisistä harjoituksista alkaen Rasmus on tuonut bändiin uutta sparklea. Kaverin repertuaariin kuuluu basson lisäksi uutena lisäyksenä synabassoilu, ja taustalaulu ei ole kynnyskysymys sekään. Kaljaakin osaa juoda niinkuin rokkarin kuuluu.
Tarkimmat tsekkailijat ovat Rasmuksen jo nähneetkin muutamalla akustisella keikalla, elävänä Euroopassa. Päästäispä pian laakongille uuden sähkösetin kanssa, koska tältä mieheltä lähtee!
Allu ; kiitos kahdestatoista yhteisestä musavuodesta. Ja siitä, että ystävyys jatkuu niinkuin ennenkin. Oot arvotavaraa.
Pari aamua sitten huomasin suihkussa seisoskellessa kokevani mittaamatonta kiitollisuutta. Se alkoi harmittomana hymynkareena ja hymähtelynä ajatellessani muutaman viime päivän seikkailuja, siirtyi katkeransuloiseksi ikäväksi ystäviä ja sukulaisia kohtaan ja huipentui lopulta maailmaasyleilevään toteamukseen; minulla on oikeasti syytä olla kiitollinen. Siksipä, kaiken yleismaailmallisen negatiivisuuden ja mitättömyyksistä marmattamisen vastakkaiseen vaakakuppiin nyt yksi kiitospäivitys:
Ystävät ja kaverit ovat tärkeitä. Niitä tärkeimpiä. Jokainen tarvitsee jonkun, joka sanoo juuri ne sanat mitä olet hakenut osaamatta toivoakaan pukevasi niitä niin osuvaan muotoon. Elämä on sanalla sanoen viskonut partaterillä muutamaan otteeseen, mutta kerta toisensa jälkeen joku on tullut desinfioimaan vekkejä. Saan kiittää onneani, että minulla on ystäviä joiden kanssa olen saanut kasvaa tällaiseksi. Voinut istua kolme tuntia veneessä saamatta kalaakaan, mennä Linnanmäellä niin hurjiin laitteisiin että päivä menee pilalle, istuskella Suomenlinnan kallioilla kun aurinko on jo mennyt, nauraa käytöksen kultaiselle kirjalle, istua koko yö parvekkeella, mennä kainalosauvoilla tai hevosella baariin, soutaa aamuyöllä kiellettyyn saareen kitaralla meloen ja syödä nuudelit väkisin 100% PAIN -kastikkeen puolen desin lorauksesta huolimatta. Sekä istua hiljaa maailman luonnollisimman viisitoistaminuuttisen. Kiitos, ystävät. Merkitsette enemmän kuin arvaattekaan. Toivottavasti muistan osoittaa sen tarpeeks usein.
Musiikki. Siitä oon kiitollinen. Kukaan ei ole seppä syntyessään, joten kyllä siitä kai itseäänkin saa kiittää, mutta on se vaan niin, että laulun lahjasta täytyy kiittää. Ei siis, että tässä omistaisin jotenkin poikkeuksellisen lahjan, mutta siitä haluan kiittää jotain tässä alkuräjähdyksessä, että juuri minua sattui aina tuo laulaminen kiinnostamaan enemmän kuin mikään muu. Ja niin se tekee edelleen.
Viime yönä autoillessani kohti viimeisen oopperan nukuttamaa Savonlinnaa kuulin Yle Puheelta Joel Rinteen haastattelun. Tuossa 60-vuotista taiteilijauraansa juhlistava Rinne vastasi kysymykseen yleisön merkityksestä; hymähdin yht'aikaa Rinteen kanssa sillä selväähän sen pitäisi olla.
"Yleisö on kaikki".
Musiikin pitää syntyä sydämen ehdoilla, mutta loppusijoituspaikaksi olen aina nähnyt muiden korvat. Ihmisten lanteet ja kädet, niskan ja jalat. Elävä musiikki on vuorovaikutusta. Jokainen hymy, aplodi, vislaus ja huuto antaa voimaa ja sähköä vääntää vielä yksi vaihde silmään esiintyessä. Niistä pitää kiittää.
Kiitollinen olen sanoinkuvaamattoman paljon bändikavereilleni. Aki, Samuli, Matti, Allu ja Jaakko. Kiitos, Eemeli, kun perustit tätä bändiä minun kanssa. Kiitos jätkät, että jaksatte minun touhotusta, biisien viskomista, kontrollifriikkeyttä, menstruaatiota, laiskottelua, jahkailua.
Toisinaan sitä unohtaa kuinka etuoikeutettu on, kun on saanut kasvaa aikuiseksi. Vanhempia käy kiittäminen (toisinaan kai myös moittiminen) siitä millaiseksi sitä on kasvanut. Kiitos, ootte ollu aika kovia tyyppejä. Näin tuulisina maailmanaikoina on häkellyttävän hienoa, että olette yhdessä ihan varmaan loppuun asti. Voisihan hyvin olla, että en olisi saanut tuntea jompaa kumpaa, tai kumpaakaan. Onneksi olen.
Ja kiitos kaikesta rakkaudesta. Ja kiitos kun sain kiittää. Kiitos universumi.
Pyhän Olavin päivän keikka Savonlinnassa maanantaina oli ihan ehdottomasti vuoden paras keikka tähän saakka! Savonlinnan kauppatori oli ääriään myöten täynnä ja liikutteli jäseniään bassorummun tahtiin. Että sitä oli kaunista katsella lavalta.
Päivään kuului roudailua, hommailua ja hirmuinen odottelu viime hetkillä. Uudet keikkasukkikset saivat kasteensa ja paletti pyörähti käyntiin bränikällä intronauhalla. Keikasta tuli eetteriin välittömästi bootlegeja, joista kuumin ehkä tämä keikan alku. Ihan kommelluksitta ei suoriuduttu, sillä minulta hajosi kitara kesken keikan. Onneksi varakitara oli kätevästi käden ulottuvilla (kiitos stagehanduilusta, Niko), ja matka saatettiin päätökseen. Onnellisesti. Tosi onnellisesti.
Urho Approves
Matti strokes
Nyt ajellaan Akin kanssa kaksin lyhyen mökkirentoilun jälkimainingeissa kohti Helsinkiä. Sulkavalla synnytettiin pieni kiitoskortti teille:
Seuraava keikka onkin jo ylihuomenna, perjantaina Semifinalissa Provence -yhtyeen kanssa. Näiltä näkymin hypätään lauteille 21.00. Olkaa silloin siellä, sillä Semifinal tunnetusti pitää kiinni alkamisajoistaan mullistavan keskieurooppalaiseen tyyliin. Jos vastaavilla höyryillä mennään kuin Savonlinnassa, on Semifinalista tulossa melkoinen pätsi! Nähdään siellä! - Jouni Ass-luck
Heja, tyypit! Grandeville on tien päällä matkalla räjäyttämään Savonlinnan. Aikaisin aamulla suunnattiin baanalle, ja just vaihdettiin kuljettajaa Kuortissa.
Soittoboogie on mieletön, sillä ohjelmistossa on ensiesitettävää musaa, lavalla ennennäkemättömiä instrumentteja ja yksi aivan muualta tuttu mies! Bassossa Olavinpäivillä on Urho, joka paremmin päräyttävistä kennel-bileistä tunnetaan, Roope Salminen & Koirat -yhtyeen basistina!
Parin viime päivän kokemukset on olleet mielenkiintoisia. Urhon kanssa on päästy soittelemaan settiä läpi, ja hauva otti homman käpälään ennätysajassa. Kaatokeskuksella on hengailtu muutenkin pitkästa aikaa huomattavia määriä. Olen myös löytänyt uuden rakkauden treeniksen käytävältä: naapuri-Samin longboard on vienyt sydämen täysin. Onneksi treeniksen parkkipaikka on iso ja hiljainen. Toistaiseksi pahoilta pannuilta on vältytty, mutta pitänee haalia jostain oma lauta, kypärä ja suojukset. Varoittavana esimerkkinä miksaustiskin taakse tänäänkin kainalosauvan avustuksella kapuaa mies, jonka jalan longboard-onnettomuus pisti pirstaleiksi. Living on the edge, eh?
Aki ja minä käytiin lauantaina nauttimassa korkeakulttuuria Face of Godin keikalla. Täytenä yllätyksenä parin biisin jälkeen Lende spiikkasi minut lavalle vierailemaan, eikä siinä nyt voinut jäädä aromatisoitumaan. Lavalle oli kavuttava. Jätkät aloitti jamin, ja mikki oli minun. Sekunnin harkinta-ajalla pudotin muutamat verset Kanyeta ja Jay-Z:ta, joka omaksikin yllätykseksi kulki tuohonkin ylitempoon aivan sikana. Aki toi minulle biisonin lavalle ja sitten riehuttiin. Sikakova meininki. Face of God jatkoi keikkaansa kokonaismittaan tunti ja viisitoista minuuttia, ja piti kyllä hyvin otteessaan jamittelun määrästä huolimatta. Mainio bändi, hienoja miehiä.
Olavinpäivät on Savonlinnan kohokohtakuukauden kohokohtailta, ainakin näin Savonlinnassa lapsuutensa viettäneen silmin. Se on kaupungin oma juhla, jossa turisti saa katsella, miten paikallinen juhlii omaa kaupunkiaan. Savonlinnan syntymäpäivä (ainakin epävirallinen) ja kaupunkilaisten yhteinen paardi. Lukuisat kerrat kävin pentuna katsomassa isoja bändejä torilla, ja fiilistelin kuinka hienoa olisi vetää kotikylillä samalla paikkaa. Nyt ollaan menossa jo pitkin Pertunmaata kohti tuota tilaisuutta. Odotan iltaa ihan sikana.
Tässä on taas tapahtunut niin paljon, että ei ole yhtään varmaa mistä on jo kertonut ja mistä voi kertoa. Ens kerralla kerrotaan taas jotain. Mikkeli lähestyy, radiossa soi "Hei Scully", inhorealismi valuu simana pitkin paitaa. Nähdään illalla puhtaissa paidoissa Kauppatorilla!
Sunnuntai saapui suloineen. Yllättävää kyllä sohva ja CSI on parasta urheiluhierontaa tähän hetkeen. Älytön viikonloppu takana! Saanen kertoa?
Perjantai
Iltapäivän tuoksinassa Aki ja minä - toverukset vailla vertaa, käytöstapoja ja maltillista ajankäyttöä - käymme Finnvoxilla pystyttämässä rumpusession. Tavoitteena on viikonlopun iltojen aikana saada nauhalle kahden sinkkuvirren rummut. Illan kähmässä saadaan kioski kasaan ja jätetään hiljainen studio taaksemme. Keli on koko päivän ollut mitä parhain, ja pakkohan sitä on käväistä Pikkuhuopalahden siimeksessä sijaitsevalla terassilla tuopillisella vaaleaa suomalaislageria. Kaljaseuraksemme siunautuu vielä toverimme Pauli, ja terassilla venähtää kovin keveä puolitoistatuntinen, jonka aikana saadaan kaikkea oluesta ja reippaasta auringonpaisteesta pariin kanta-Stindeen ja roimaan sadekuuroon. Iso päivänvarjo suojaa kuitenkin popparia liialta raikkaudelta. Tästä suunnataan kaatokeskukselle, jossa alkaa armoton treenaus seuraavan päivän kuvauksia varten. Matti junalta ja treenikselle, matkalaukkurummut pystyyn ja sielu soimaan. Sehän soikin sitten pitkälle lauantain puolelle ja lopen uupuneina poistutaan. Matti hyppää miun sohvalle sikeille seitsentuntisille.
Lauantai
Kello kilahtaa yhdeksän aikaan. Kiehautetaan musta mokka ja startataan poppipäivä. Suuntana on aurinkolasikauppa, sillä sunnuntaina on kauanodotettu promokuvaus, johon sellaisia tarvitaan. Ei päähän, mutta kuviin. Sittenpähän näette. Aki poimitaan kyytiin. Enfield (joksi rakasta Opeliani VIRALLISESTI kutsutaan) kiitää Tuusulanväylää kuin barracuda pintavedessä. Määrätietoisesti se parkkeeraa Jumbon pihaan ja purkautuu näppärästi oviaukon vieressä olevan parkkiruudun laidoille. Rokkitähden elkein kolme nuorta miestä astuu sisään laidattoman tuntuiseen ostoshelvettiin. Jotenkin ostostelutottumukset ovat olleet aina lähimmässä Alepassa, ja ostariharhailussa on yllättävää seikkailun tuntua. Aurinkolaseja tuntuu myyvän jokainen liike kioskeista ja vaatekaupoista tilpehööripuoteihin ja urheiluliikkeisiin. Plehat toisensa jälkeen pettävät korkealle nousseet odotukset, eikä sitä oikeaa tahdo tulla vastaan. Mattikin löytää itselleen upeat lasit, mutta näitä kaivattuja malleja ei tartu verkkoon. Lopulta tyydyn ostamaan ihan hienot neljän euron pleksit. Suuntaamme riikinkukon askelin kohti Citymarketin kuuluisaa patonkitiskiä, kun lasihyllyjä tulee jälleen vastaan. Tällä kertaa räkit ovat täynnä toinen toistaan tarkoituksenmukaisempia laseja, eikä niitä voi jättää kauppaan. Ei vaan voi. Onpahan prillejä.
Luomustudio
Luomustudio
Patonkia maha täynnä hyökätään takaisin kohti keskustaa ja siellä häämöttäviä Luomustudion kuvauksia. Releet messiin ja kuvauspaikalle. Taltioinnista vastaava gentlemanni Lauri saapuu paikalle ja settiä aletaan pystyttää. Paikka on komea, karu ja kelmeä parkkihalli, mutta akustiikka ei vastaa ihan sitä mitä muisteltiin. Ympärille pysäköidyt Jaguarit ja Porchetkaan eivät luo kaivattua taianomaisuutta heijasteisiin. Yritystä on vaihdella paikkaa parhaan valon mukaan, ja lopulta loikataan kerrosta ylemmäs, jossa - kaboom - onkin täydellinen kaiku! Bändi organisoituu kuvaajan toiveiden mukaan ja aloittaa rämpyttämisen. Edellisillan treeniähky ei ahdista, vaan on oikeastaan hirvittävän kiva soittaa upouutta biisiä. Luonnollisesti täydellisen oton äärellä eräs vanhaherra kävelee ovet paukkuen sisään ja keskeyttää taiteilun. Realiteetit pöytään, pojat. Voitte olla poppareita, mutta toisten autotalleissa ette voi olla kukkona tunkiolla. Kumma kyllä se taianomainen hetki tulee, ja biisi menee nauhalle juuri niin kuin puhelimessa sovittiin. Nimet vieraskirjaan ja terassipysähdykselle kuvaajan kanssa. Miksi tämä nyt jo päättyi. Oli nimittäin kivaa. Pistetäänkö toinen biisi nauhalle? Missäs seuraavat kuvaukset? Noo, studioon pitää kyllä lähteä. Meidän veto Luomustudiossa ilmaantuu heidän nettisivuilleen arviolta kuukauden päästä. En malttais odottaa. Koodaillaan siitä! Kiitti, Lauri ja Luomustudio!
Ei-niin-luomu studio
Seitsemän jälkeen punainen paholainen sirklaa Finnvoxin parkkikselle. Matkalla kohdataan ruokakaupan edessä Pajamäen kovin jätkä - iäkkäämpi herra matkalla baariin. Hienoa tässä on, että kaverin toistuva verbaalinen maneeri on oktaavia matalampi kopio Simpsoneista tutun Nelsonin "hää hää" -ilkkumisesta. Kaikenmoista. Äänitykset päästään aloittamaan hieman ennen yhdeksää.
Kannut narulla! Levylaulaja on tyytyväinen.
Rummut soi. Pihalla tauotellaan pariin otteeseen, sillä Finnvoxin tehokkaasta (hyrrr) ilmanvaihdosta huolimatta kesäistä yöilmaa ottojen välillä ei voita mikään raitisilmasuodatin. Naapuritalojen seinistä kaikuu supertiukkaa rokkimusaa, jonka kuvitellaan olevan Suomen seuraava Led Zeppelin. Hetken päästä tajuntaan iskee, että korviimme kantautuu todellisuudessa Kivenlahti Rockissa murhaavan hienoilla saundeilla rillaava Rival Sons (joka on muuten nykyään parempi Led Zeppelin kuin Led Zeppelin nykyään). Inspiraatio nautittu. Takaisin sisään, yksi otto ja homma on nätissä paketissa. Kotiin! Uni meinaa tulla jo porraskäytävässä.
Sunnuntai
Kello soi yhdeksältä jälleen. Jostain syystä sänky on paljon houkuttavampi tänä aamuna. Torkkua torkun perään kuunnellaan, ja joka välissä tulee sikeä uni uudelleen. Pakkohan sitä on nousta, sillä tänään on promokuvaus! Tukka pystyyn, sukkahousut jalkaan ja sternum esiin. Tänään ollaan nuoria ja kauniita. Kuvauspaikan tarjoaa Kalliossa sijaitseva Kuudes Linja, tuo klubeista klubein. Miljöö on (dokaamisen lisäksi) kuin tehty bändikuvien ottoon, emmekä suinkaan ole niitä ensimmäisiä, joiden edessä salamavalot ovat täällä välähdelleet. Siivoojasällit pistävät panoksensa työhön ja pesevät lattian allamme, pyyhkivät pöydät ja käväisevät vielä kuvassakin, omien sanojensa mukaan "showing the african boy style". Hihat pois. Hirveet hauikset. Varmaan steroideja. Idea idean perään taltioituu ystävämme Akun ammattikameraan. Aku on penskasta asti tuttu sälli, ja kuinka ollakaan miehestä on kuoriutunut kamerakaluston kanssa hilluva, kivenkova ammattilainen. On substanssii, kato. Kaveri räpsii ihan varoittamatta tilannekuvia, joista jokainen tuntuu ensivilkaisulta ihan proolta. Melkein ärsyttää. Onko tuo noin helppoa?
Muistatteko vielä pari vuotta vanhan Gville-kuvan, jossa kiveyksellä istuskelevien urpojen eteen hiippaili dalmatiankoira punaisessa pannassaan? Tuolloin se oli täysi vahinko, mutta viikko sitten satuin törmäämään SAMAAN KOIRAAN ja sen omistajaan Kalliossa, pyysin mukaan kuvauksiin, ja näin vain, Akun kamera saa Kutosen hämärässä tuta osan Alma-koiran fotogeenisyydestä! Alma (pienestä levottomuudesta huolimatta) suoriutuu kiitettävästi tehtävästään. Kiitos Alma ja Maiju-omistaja! Upea homma! HUH! Jäätävä viikonloppu. Kolmiottelu kovimmasta päästä, mutta taas sitä parasta aikaa mitä miesmuistiin oon viettänyt. Kiitti jäbät. Nyt kun pääsis saunaan ja uimaan. - Jouni Aslak
Cheers! Kevät on ollut uskomattoman kiehtovaa aikaa nyt. Studioissa on istuttu, kalustoa on päivitetty, treenattu (muutakin kuin ojentajia) ja palaveerattu suorastaan ruotsalaisella pieteetillä. Niin paljon on kerrottavaa, jota ei vielä kertoa saa, että ei millään tahtoisi kestää lahkeettomissa kesäbyysissaan. Jos jonkinlaista kollaboraatiota on harrastettu maailman ihanimpien musaihmisten kanssa...... Ai Ai Ai! Akustista settiä on myös tulossa aivan eri teholla kuin koskaan. Mitä mie tässä selitän, kyllä kaikki selviää aikanaan.
Treenailtiin Akin ja Alfonsin kanssa juuri uuden biisin stemmoja, hörpittiin mokkaa ja fiilisteltiin sitä kuinka kaikkialla on niin lämmin. Iltalehti kiusaa huomiohakuisella "hengenvaaralliset helteet" -otsikoinnillaan. Herätkää, journalistit! Nyt on kesä. Menkää vaikka Tokoinrantaan ja kirjoittakaa siitä mitä näette. Me lukijat osataan kyllä nauttiakin helteestä. Onhan sitä taas kuukausikaupalla odotettu kuin messiasta. Messiaasta puheen ollen, päivän Iltalehden kannessa ollut juttu piispan saamista uhkauksista pisti kiehuttamaan. Kuinka sulkeutuneita olemmekaan, jos näemme jotain huonoa siinä, että homopari siunataan lähetystyöhön. Eletään sentään 2000-lukua. Onneksi tämä urpoilu lienee vähemmistön pikkusieluista riviliikehdintää. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, vaikka tuomaskyröläinen analogia ei minuun tahdo millään mahtuakaan. Onneksi maailmassa on näitä hyviä ihmisiä kuitenkin paljon. Niitä jotka rokkaavat kokemuksensa nuorten poikien säkeisiin, niitä jotka istuvat ainoat vapaapäivät parvekeseurueena harrastamatta mitään muuta kuin yhdessäoloa ja niitä jotka heittäytyvät koko elopainollaan muiden auttamiseen.
Takaisin uusiin biiseihin. Toivottavasti olette odottaneet uusien biisien ilmoillepääsyä yhtä paljon kuin me. Nyt alkaa nimittäin olla heleet huulilla. :) Täten tarjoamme pienen vakoilutuokion..
Kalenteriin on myös putoillut keikkoja! Kihelmöivän kivaa päästä taas soittelemaan teille näitä uusia ja miksei vanhojakin laulelmia. :) ¨
Vapun kunniaksi mentiin Akin ja Allun kanssa kolmisin lojumaan treenikämpän pihamaalle. Työn alla oli laittaa yksi vanhentuneen sinapin värinen kitara uuteen uskoon. Aurinko paistoi, vissy maistui (jostain syystä) ja oli letkeää. Ainoa miinus oli keveä tuuli, joka vei lämmöstä neljänneksen ja toisinaan pöläytti pienen hiekkapilven ilmoille ylitse makuupaikaksi valitsemamme lastauslaiturin.
Päätin tarttua tuumasta toimeen ja purin kitaran osiin. Kiinnitin bodyyn pilalle menneen vanhan kaulan, sidoin sen roikkumaan hiekoitusautojen täyttöpaikalle ja aloin suhaamaan pohjamaalin kanssa. Nyt ei hiottu, ei suojailtu. Hifistelyt ei millään muotoa kuuluneet tähän kitaraproggikseen. Aikani lungisti istuskelin ja katselin kuinka kitarani roikkui rauhakseen maalauspaikallaan. Ja nimenomaan paikallaan. Kun viimein otin sprayn kouraani ja suuntasin kitaran kimppuun, tuo pahainen tuuli iski jälleen tonteille. Seuraus nähtävissä seuraavassa videossa:
Kuinka ollakaan, kitara siitä tuli. Ja pirteä ja maukassoittoinen vielä. Libertessä sitten lavakasteelle!
Auringon pureutuessa läpi 80-lukulaisten, valtavien YSL-kopioleimaa kantavien aurinkolasieni, olen koko päivän kuunnellut autossa pyörivää esituotantokappaleita sisältävää levyä ja tunnelmoinut tulevaa kesää ja studiosessioiden loputonta ruljanssia. Koossa on sellainen biisimateriaali, ettei paremmasta väliä tähän hätään. Voin luvata, että levystä tulee hieno.
Uljasta.
Kävin K-kaupassa ja spottasin jotain siistiä! Nimikkopullollisia kolajuomaa, jota toisinaan keikkamatkoilla kuluu. Jopa miksaajakeisarillemme Jaakolle löytyi oma pullo, samoin Akille ja Allulle, mutta Samulista ja Matista jäätiin vielä vajaaksi. Sekä tietysti Jounista. Aslak kävisi myös.
Tämä oli tämmöinen fiilistelypostaus. Seuraavaan keikkaan saadaan valmistautua vielä monta viikkoa, ja hommaa onkin uusien biisien nauhoittamisessa. Luppoaikaa ei kyllä jää. Nähdään Libertessä 24. toukokuuta Salmi Sound -tapahtumassa!
Kotikulmilla on aina kiva soittaa. Savonlinna ja Happytime Bar toivottivat meidät tervetulleiksi lämpimään syliinsä ilmeisin iloisin mielin.
Akin ja Allun kanssa ajeltiin Savonlinnaan jo torstain ja perjantain välisenä yönä. Rauhallinen matkanteko hämärän turvin oli viisas valinta, sillä perjantaina oli hyvä syventyä tekniseen säätöön paremmin levänneenä. Yöllä saavuttuamme käytiin vielä paikallisessa nauttimassa yhdet tuopilliset ja hoitamassa korviamme laadukkaalla karaokelaulannalla.
Matti oli lojunut jo viikon Savonlinnassa, ja perjantaina Samulin ja Jaakon ollessa jo Lahden kohdalla tulossa Savonlinnaan, heräsin ajatukseen että osa Matin kamoista oli jäänyt Helsinkiin lähtiessämme, eikä niitä oltu varta vasten ohjeistettu ottamaan seuraavaankaan kyytiin. Onneksi toverimme Jussi tuli hätiin, eikä keikka jäänyt kamppeista kiinni. Matti sitäpaitsi soitti lainavehkeineen tautisen tiukan keikan! Myös Aki veti ässän hihasta soundcheckin aluksi, kun kitaralaukusta paljastui uusi J. Mascis Signature Jazzmaster. Kaunis kitara!
Happytimessa oli mukavasti jengiä, ja talolle totuttuun tapaan kukaan ei uskaltanut tanssia vapaalla kentällä lavan edessä. Edellisellä Häppärin keikalla ilmassa oli megalomaniaa ja raivokasta bailausta, tällä keikalla iisimpää diggailua pöydistä. Uudet biisit tuntuivat kelpaavan, ja niitä oli itsekin mielettömän kiva soittaa. Ne alkavat löytää pikkuhiljaa uomansa. Kiitos ihmiset illasta!!
Keikan jälkeen otettiin iso taksi, pakkauduttiin joukolla kyytiin ja suunnattiin saunomaan ja jamittelemaan Kellarpeltoon, majapaikkaamme. Raivokkaat bluesit irtosivat yhdestä pohjaan jäävästä D-koskettimesta huolimatta.. :)
Nyt on muuten jälleen äänestysaika! Grandevillea voi äänestää Heineken Open Source Stagelle ensi kesän Flow-festivaaleille! Grandevillen Facebook-sivulla on linkki, josta pääsette parilla klikkauksella äänestämään! Ja jakaakin saa! Kiitos, ystävät!
Siksipä, tänään buukattiin kalenteriin taas täytettä. Julkaistakoon tietoja vähän myöhemmin, mutta voitte siis olla rauhaisin mielin; keikkoja tulee.
Viime viikko oli mahtava! Semifinal keskiviikkona ja Rautatientori torstaina olivat hauskimpia keikkoja pitkiin aikoihin, vaikka ainakin torilla olosuhteet olivat mitä eriskummallisimmat. Semissä oli sykkivä meininki alusta loppuun, ja ranskalainen Clo joka lämmitti lauteet meille, oli kova rock-trio! Asenteikas mimmi laulussa ja kitarassa sanoi haastattelijalleen, ettei tykkää soolojen soitosta, sillä komppaus on rockissa se juttu. Ja kyllä se komppaskin.
Kansainväliselle yleisölle oli muutenkin hekumallista soitella, ja tuntui ulkomaanelävätkin olevan innoissaan. Kiitos Close Encounters! Kiitos kaikki!
Bye Mandu -yhtye takaa päin. Näyttivät melkein yhtä hyvältä toiselta puolen.
Mikä olisikaan mukavampi aatos, kuin soittaa helmikuun puolessavälissä ulkoilmakeikka tuulisella Rautatientorilla, iltapäivällä kolmen aikaan? Kyllä se vähän punttia tutisutti, mutta valittamista ei ollut! Saatiin kunnia olla iltapäivän avaava akti, ja vaikka grandevillemaiseen tapaan volume tahtoi olla hieman liiallinen sääntöihin ja asetuksiin nähden, ei sen annettu lannistaa.
Ihana Tiia näppäsi kuvan palelevasta muusikosta.
Keikan alkaessa nousi mahtava fiilis, kun kentällä oli kuin olikin runsaasti väkeä, ja soiton alettua ihmisiä kerääntyi hurjasti kuuntelemaan. Erityisen kovasti hymyä nostatti eturiviin kertynyt joukko aivan uusia kasvoja! :) Kun tiukka puolen tunnin ihmiskontakti oli ohi, kohmeiset sormet olisivat ihme kyllä jaksaneet vielä toisenkin mokoman. Saattoi johtua toki siitä shokista, että viimeinen Music Box aloitti omituisen kauden ilman kiinnityksiä keikkalistassa... Ei, kyllä se olitte te siinä kentällä. :) Nähdään pian taas!
Heti kättelyssä täytyy kiittää On the Rocksin kuulijoita! Sinä iltana oli jotenkin oudon kivaa. :)
Sitten jatkoksi alkaa hehkutus: Alkanut viikko on täynnä toimen tuoksinaa, kun edessä on kaksi keikkaa ja mielenkiintoinen ilta, jossa toivonmukaan saadaan hahmottumaan tulevan albumin biisikattaus.
Huomenna siis kokoonnutaan lyömättömällä asiantuntijajoukolla neliskanttisen pöydän ympärille ja aletaan puimaan tulevaisuutta. Biisimatskua on tyrkyllä satoja ellei kymmeniä biisejä, ja niistä nyt tulisi valita minkä kimppuun käydään paljaat hauikset kiiltävinä. Luulenpa, että iltaan kuuluu paljon keskustelua, muutama kupillinen teetä, erinäisiä oluita ja paljon merkityksetöntä paskanjauhantaa ja sisällöntäyteistä fiilistelyä. Kun huomisiltana käyn nukkumaan, todennäköisesti näkymät tulevaisuudesta ovat paljon kirkkaammat.
Ja kun aamulla heräillään, on alettava orientoitumaan illan keikkaa varten. Semifinal -klubilla Tavastian alakerrassa tapahtuu Close Encounters -ilta, jossa pääsemme pitämään headlinerin paikkaa. Samana iltana lauteilla ovat helsinkiläinen Bye Mandu ja Ranskasta asti paikalle liihottava tyttörockin sanansaattaja Clo. Mielenkiinnolla odotan minkälaisella energialatauksella ranskalainen tyttöbändi näyttää närhenmunat tälle kulmikkaalle kansakunnalle.
Seuraavana päivänä, jota amerikkalaisten markkinamiesten työn tuloksena ystävänpäiväksi kutsutaan, soittaa G-bändi viimeisen Helsinki-keikkansa ennen studiotalkoita. Iltapäivällä klo 15.00 ollaan kunniakkaasti pakkasilmassa Rautatientorin Jääpuistossa tapahtuvassa Close Encounters On Ice -tapahtumassa. Pitkin iltapäivää lauteilla on artisteja laidasta laitaan, mm. toinen ihan oikea poikabändi, Satin Circus. Keikka kuullaan Bassoradiolta suorana lähetyksenä. Tai siis te kuulette, ketkä ette ole livenä paikan päällä. Mehän ihailemme kauniita paikalle tulleita kasvoja torilla. :) Tulla voi luistinten kera tai ilman.
Tästä on siis muovautumassa superviikko. Puntti jo tutisee. Nähdään illoissa. :)
Tuli aamutuimaan vastaan hieno video, ja oli pakko jakaa se kanssanne!
Seuraavan tekeleen takana oleva sälli oli niukin naukin täyttänyt 17, kun teki tämän. Tyylikäs jätkä. Ei mahda mitään. Tässä on ihan muutama biisi mashuppina.
Ulkona on lunta niin simona, että huominen keikkaroudaus saattaa olla mielenkiintoista. Huomisiltana nähdään On The Rocksissa! Tarjolla on energistä poppia, sillä meidän kanssa siellä reuhtoo Boys Hate Silence! Hiljaista tuskin on, kun sisäänpääsykin on ilmainen!
Bar Loosen ilta Emergenza Pre-Partyn merkeissä oli hieno kokemus! Kiitos kaikuu etenkin upeille bändeille, kenen kanssa saimme lavan jakaa! Malmölainen Hurricane Love ja vaasalainen Siru - olette loistavia bändejä molemmat!
Keikkaa edeltävää kasvovoimistelua
Bar Looseen oli mukava taas palata. Olkkarimainen fiilis tuli vahvasti jo ennen keikkaa, eikä vähiten siksi, että ruotsalaisvierailijatkin olivat noteeranneet takahuoneen seinissä koreilevat tägit eri keikoista. Kolme niitä oli, vaikka tämä olikin viides Loose-keikkamme bändin historiassa. Tällä kertaa pitäydyimme kynän käytöstä illan aikana, sillä vahvasti muistiin jäävä ilta pysynee historian sivuilla ilman permanenttitussin tuoksuakin. Sirun keikka meni osittain ohitse omaan keikkaan orientoituessa. Illan alkaessa harmiteltiin sitä, ettei helsinkiläinen keikkayleisö vielä ole oikein oppinut Bar Loosen sinänsä upeaa ideologiaa keikkojen varhaisemmasta alkamisajasta - alakerrassa ei ollut väkeä ruuhkaksi asti. Jokainen kuulija kuitenkin silmin nähden nautti Sirun showsta, ja syystä, sillä ainakin takahuoneeseen kuulunut soitto oli ensiluokkaista kamaa.
Uusi glitter-kaunotar. Lempinimi vielä haussa, kuten virekin.
Nousimme lavalle reippaan vaihdon jälkeen varttia vaille kymmenen. Alakertaan oli lipunut tasaiseen tahtiin jo aivan mukavasti väkeä, ja mikä parasta, jokainen edusti ihmistyyppinä valveutunutta musiikinkuuljaa. Suuremmitta pittauksitta ja hienroiskeitta tosin vältyttiin, olihan väki kuuntelemassa musiikkia eikä ravistamassa päähän tiivistynytta Chardonnayta ohimoiltaan.
Keikalla oli jännitysmomenttia. Pitkän sairastelun jälkeen lauluäänen kanssa oli tunnustelemista, eikä urheiluhenkeä vähentänyt keikalla tulikokeessa ollut uusi kitara, joka ei oikein pitänyt virettään vielä. Pientä säätöä vaatii uusi kaunottareni, mutta eikös ole komea? Kaiken henkilökohtaisen hapuiluni vastapainoksi Matti oli vuosisadan soittokunnossa - tipaton tammikuu oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, ja kaveri suorastaan liihotti rytmiikan lämpimissä termiikeissä! Myös henkilökohtainen äänitekniikan Apollomme Jaakko oli tiskin takana tyytyväinen, sillä saundi salin puolelle oli kuulemma paras pitkään aikaan. Noooo, niin se oli kyllä lavallekin. ;)
Hurricane Love suoraan Ruotsin Malmöstä tuli pallosalaman lailla ja varasti paikkansa henkilökohtaisten lempibändieni kategoriassa! Täysmittaisen live-aktin jälkeen olin taas salaa suunnattoman harmissani siitä faktasta, että Ruotsalaiset tekivät sen taas. ;) Bändi, joka soittaa noin hienosti yhteen, keulallaan kaksi ilmiömäistä laulusolistia valtavalla lavapreesensillä ei voi olla pyyhkimättä pöytää esityksellään. Ja niin nöyriä kuin työnsä kanssa olivat, joudun polvistumaan kyllä tässä. TSEKATKAA ihmiset, tästä bändistä kuullaan vielä ihan muualla kuin Seiskan "suosikkiyhtyeen basistilla salarakas" -otsikoissa! Tässä akustinen versio tyyppien uudesta "Only Human" -biisistä.
Bar Loosen keikkakeisari Juha poistui harmittavan varhaisessa vaiheessa jatkojenvietosta, eikä taaskaan jäänyt osoittamaan ansaituksi "Kossu-Perälä" -lempinimeään. Juha oli kuitenkin huolehtinut takahuonetarjoilusta viimeisen päälle. Kiitos Juha! Miehen ansioksi myöskin luettakoon keikkaa edeltänyt herkkuruokailu Kokomo Tiki -ravintolassa vähän matkan päässä. Tiki-henkinen kana-annos bataatteineen ja haudutettuine kasviksineen oli parasta keikkaruokaa miesmuistiin (3-10 viikkoa), ja saimme vielä verholla eristetyn kabinetin omaksemme ruokailun ajaksi. Harvinaista Helsingissä!
Helsingin keikoista puheen ollen; tauko lähenee. Tällä viikolla, tarkemminottaen torstaina noustaan On the Rocksin lavalle elektronista pop-musiikkia leipovan Boys Hate Silencen kanssa. Ensi viikon keskiviikkona on vuorossa Tavastian alakerrassa sijaitseva Semifinal, jossa kanssamme pesunkestävää mimmirokkia soittaa ranskalaisvierailija Clo, ja seuraavana päivänä, ystävänpäivänä 14.2. saamme kunnian aloittaa ikärajaton jääpuistotapahtuma Rautatientorilla klo 15.00! Kun hyiseltä ulkolavalta lämpimistä tunnelmista laskeudumme alas, alkaa määrittämätön Helsinki-keikkojen tauko ja keskittyminen studiotyöskentelyyn........ :) Tulkaa moikkailemaan vielä, ja ottamaan viimeiset maistiaiset uusien biisien koeajoista ennen kuin ne päätyvät albumille. Kuka tietää paljonko ne muuttuvat matkalla. ;)
Kävin ihailemassa sunnuntain kunniaksi Quentin Tarantinon uuden elokuvan "Django Unchained". Suosittelen lämpimästi tuota lähemmäs kolmetuntista sijoitusta elokuvalliseen rentoutumiseen. Hienolla huumorilla ja itselleen uskollisen tarantinomaisella splatterilla maustettu south-westernpätkä! Muistakaa - D ei kuulu.
Viime vuonna soitettiin Helsingin Bar Loosessa monen monta keikkaa. Moni ehti varmaan näkemään useammankin? :) Loosesta on tullut eräänlainen kotoisa olkkari, jonka lavalle on joka kerta ollut siistiä nousta. Onhan se siis räjäytettävä Annankadun maanalainen vielä kerran, ennenkuin hiljennytään studion syövereihin ja maakuntien kierrokselle. Tällä kertaa kyseessä on Emergenza Festival 2013 aloitusbileet. Lavalla meidän lisäksi on viime vuoden Tampereen osakilpailun voittaja Siru sekä Ruotsin Malmösta lennähtävä Hurricane Love, joka Saksan Taubertal Open Air -festivaaleilla voitti koko maailmanlaajuisen kilpailun! Voittajien ilta siis! Ja voittaja olet siekin! Alla virallinen tiedote keikasta:
Emergenza Festival 2013 alkaa maaliskuussa
Bändikisan ennakkobileet Bar Loosessa 1.2.2013
Vuodesta 1992 järjestetty kansainvälinen bändikisa Emergenza Festival alkaa jälleen maaliskuussa. Uuden kauden kunniaksi Emergenza Festival ja Bar Loose tarjoavat ennakkolämmittelynä kovan kattauksen viime vuoden kilpailun parhaimmistoa. Helmikuun 1. Bar Loosen lavalle nousevat vuoden 2012 Tampereen osakilpailuvoittaja Siru, viime vuoden Suomen maakohtaisen kisan voittaja Grandeville sekä viime kesänä Saksan Taupertal Open Air-festivaaleilla koko kilpailun voittajaksi kruunattu ruotsalainen Hurricane Love.
Varsinainen Emergenza Festival alkaa Suomessa maaliskuussa ja alkukarsinnat alkavat 6.3. Bar Loosesta jatkuen muihin osakilpailuihin kevään aikana. Kilpailuun voi ilmoittautua vielä Bar Loosen Emergenza Festivalin ennakkobileissä - mikäli paikkoja on jäljellä - tai osoitteessa http://emergenza.fi/ilmoittautuminen/.
Tänä vuonna ekstrajännitystä kilpailuun tuo se fakta, että edellisvuosien voitot ovat menneet kahteen länsinaapuriimme eli Ruotsiin ja Norjaan. Kysymys kuuluukin: onko tänä vuonna suomalaisen yhtyeen vuoro?
Vuoden 2013 Emergenza Festival Finlandin yhteistyökumppaneita ovat mm. Hitlantis, Sound-Inn, DLX, Nosturi, Bäkkäri, Bar Loose, Yo-Talo, Henry´s Pub, Sound-Shop, Tomu Records ja Marshall.
7.2. On the Rocks, Helsinki (w/ Boys Hate Silence) 13.2. Semifinal, Helsinki (w/ Clo {FRA}, Bye Mandu) 14.2. Rautatientori, Helsinki (ikärajaton iltapäivä!)
Keikkauutisten tiimoilta on ilo julkistaa myös kuvakilpailu!
Olet varmaan käynyt Grandevillen keikoilla viime vuonna. Muassasi kamera? Mahtavaa! Lisää mieluisin näppäämäsi keikka- tai muu kuva Grandevillen FaceBook -sivulle! Arvovaltainen raati, eli me valitaan paras kuva, ja sen ottanut saa ilmaisen sisäänpääsyn Bar Loosen keikalle! Eikä tarvitse edes yksin tulla, kun palkintoon sisältyy sisäänpääsy yhdelle avecillekin!
Kilpailuaikaa 30.1.2013 saakka
Onnea skabaan!
----------------
Grandevillen Twitter ja MySpace -sivut ovat uusiutuneet! Kaikki sosiaalisen median ystävät, käykää seuraamaan!
.JPG)
.JPG)
